Sansibarilla

Sambia

2009-05-01T00:52:00.004+03:00

Matkallani eksyin myös Sambiaan. Junamatka Dar es Salaamista kesti Kapiri Mposhiin (kuparialuetta) 54 tuntia. Siitä oli vielä kolmen tunnin matka Lusakaan.

Lusaka oli:
- ostoskeskuksia
- hienoja kahviloita
- vilkkaita ostosalueita
- piikkilanka-aitojen takana olevia taloja
- kalliita minibusseja (ainakin Dar es Salaamiin verrattuna)

Sambia oli:
- Kaunista luontoa
- Saasteettomuutta
- Ihania ja ystävällisiä ihmisiä
- Kylmä

Loma

2009-04-20T18:53:00.016+03:00

Ihana loma Sansibarilla. S ja M olivat mahtavaa seuraa. Tapasin runsaasti vanhoja tuttuja, joista osa oli paikallisia ja osa muita valkoisia. En ole ilmeisesti ainoa, joka vuosi toisen jälkeen palaa saarelle. Sauti za Busara-musiikkifestivaali oli leppoisa ja rentouttava. Edellisistä vuosista eroten musiikillinen linjaus tosin oli muuttunut keski-ikäisiä valkoisia miellyttäväksi. Jos festivaali vielä kasvaa, täytyy sille löytää uusi paikka. Samalla menetetään kyllä jotain tunnelmasta.

Muuten vietin aikaani kaupungissa ja rannalla. Join paljon kahvia Jaw's cornerissa. Join Stoney Tangawizia ja ja söin urojo-keittoa. Toisinaan heräsin aamulla moskeijan rukouskutsuun ja välillä taas raahauduin nukkumaan samaan aikaan kun miehet olivat matkalla rukoilemaan. Olin vieraana häissä, jossa halusin kovin tanssia, mutta en uskaltanut.

Tyhmä turisti eli back to Zanzibar (again and again)

2009-02-04T21:01:00.003+02:00

Ou jee,

on siis vuosittaisen Sansibarille paluun aika. Lentoliput on ostettu (tällä kertaa sellaiset, jonka päivämääriä ei voi muuttaa). Menosuunta on Dar es Salaam ja takaisin palaan kuuden viikon päästä Lusakasta Sambiasta. Ensi viikon tiistaina lähden ja aion viettää Sansibarilla ruhtinaalliset kolme viikkoa. Ajankohdaksi olen sopivasti valinnut Sauti za Busara -musiikkifestarit, joiden esiintyjät on kyllä tällä kertaa tuiki tuntemattomia. Tänä vuonna tulee olemaan kolmas vuosi putkeen, kun osallistun Itä-Afrikan suurimpaan musiikkitapahtumaan. Myös kolme kertaa olen ollut Provinssirokissa.

Odotan innolla kaikkien tuttujen ihmisten tapaamista. Toivon, että Forodhani Gardens olisi avattu entistä ehompana Aga Khan -säätiön kunnostamana. Himoitsen kaikkia sansibarilaisia herkkuja: sokeriruokomehua, mustekalaa, urojo-keittoa ja kookosmaitopapuja. Jaw's Cornerin kahvia. Stoney Tangawizi inkiväärilimua. Hedelmiä. Ja tietysti myös Amore Mion erinomaisen herkullista kasvispitsaa ja kiinalaisen ravintola Pagodan broccoli-valkosipuli-inkivääri kastiketta.

Umeme! Umeme!

2008-06-19T14:02:00.002+03:00

Eilen illalla sähköt tulivat vihdoinkin takaisin neljän viikon katkoksen jälkeen. Tällä kertaa presidentin ilmoitus piti paikkansa. Tapahtuma ei kyllä jäänyt kenellekkään epäselväksi, kun ihmiset riensivät kaduille juhlimaan. Vastapäisen koulun lapset alkoivat myös laulaa yhteenääneen umeme, umeme... (sähköt, sähköt...). Enpä ole ikinä aikaisemmin ollut yhtä iloinen suihkusta ja sähkövalosta.

Sähkötön Sansibar

2008-06-01T20:38:00.013+03:00

Viimeisin suurin keskustelun aihe Sansibarilla on ollut kun kaksi viikkoa sitten keskiviikkona sahkot katkesivat kymmenen aikaan illalla. Aluksi luulimme, etta joku oli vain unohtanut ostaa sahkoa, mutta muutaman paivan kuluttua asioiden luonne alkoi selvita.

Ensimmaisena vedentulo loppui, koska vesi toimii sahkopumpulla. Tama on oikeastaan kaikista pahin ongelma sahkottomana elamisessa. Talla hetkella vesi siis taytyy ostaa kanistereissa. Toinen ongelma on se, etta Stone townin talot ovat niin pimeita, etta edes paivalla ei oikeen naa mitaan ilman kynttilan valoa. Sansibarin bisnesmiehille sahkokatkosta on ollut hyotya, kynttiloiden hinnat ovat nousseet 50 shillingista 150:een ja generaattoreiden hinnat ovat tuplaantuneet.

Hamarinta, ja niin sansibarilaista, on kuitenkin se, etta tilanteesta ei saa kunnollista tietoa. Ongelman ydin on kuitenkin se, etta Sansibar on taysin riippuvainen mantereelta tulevasta sahkosta. Nyt sen toimittamisessa on ongelmia, koska kaapeli on rikkoutunut, joka johtaa sahkoa mantereen ja Sansibarin valilla. Kaapeli olisi pitanyt uusia kymmenen vuotta sitten, mutta afrikkalaiseen tapaan sita ei tietenkaan uusittu. Saarella oli myos varageneraattori, mutta se ei enaa toimi, koska ihmiset ovat hiljalleen varastaneet siita erinaisia osia. Kerrankin pembalaiset tosin voivat nauraa, silla Pemballa toimii sahkot, koska Ungujan vanha varageneraattori on siella.

Huhut liikkuvat villeina. Ensimmainen ilmoitus oli, etta sahkot tulisivat takaisin 15.6. Sen jalkeen tiedoksi annettiin, etta ne ovat poissa kolme kuukautta norjalaisten eksperttien vierailtua paikan paalla. Talla hetkella odotellaan kai generaattoria, joka voisi tuottaa sahkoa ainakin osaksi paivaa. Onneksi turismin kuumin kausi on alkamassa, niin hallinnon on tehtava ainakin jotain. Ei sen niin valia tavallisille sansibarilaisille onko sahkoa tai puhdasta juomavetta. Turistien rahat ovat tarkeita.

Jotkut sanovat, etta sansibarilta loytyisi asiansa osaava mekaanikko, mutta koska han kuuluu oppositiopuolueeseen hanta ei voida palkata. Epailen, etta asianlaita olisi ihan nain, mutta poliittinen kysymys tasta tulee kuitenkin. Ja arvatkaa missa Sansibarin presidentti on talla hetkella? Italiassa.

Aika hyvin tahan sahkottomyyteen on kuitenkin tottunut. Iltaisin on pimeaa kaduilla, mutta suunnistaminen ei kuitenkaan ole vaikeaa. Jaw's corner on osoittautunut paikaksi, joka pelastaa myos sahkottomyyden kohdatessa. Samalla kun siemailee kahvia kanzuaijien kanssa, voi samalla ladata puhelinta liikkeessa, jossa on generaattori. Luojalle kiitos Jaw's cornerista, en tieda miten selvian ilman sita Suomessa.

Afrikka ja rahatta elämisen taito sekä muita sattumia

2008-03-17T10:22:00.001+02:00

Olen ollut laiska päivittämään blogia, jotenkin täällä asuminen tuntuu niin kotoisalta, että mitään uutta ei oikein tapahdu. Nelipäiväinen musiikkifestivaali Sauti za Busara (Sound of Wisdom) oli ja meni, se toi mukavaa vaihtelua arkeen. Festivaalilla esiintyi erityylisiä artisteja ympäri Afrikkaa, mutta lähinnä kuitenkin Itä-Afrikasta. Tunnelmaltaan siitä tuli mieleen maailma kylässä –tapahtuma Helsingissä. Paikalla oli sekalainen joukkio paikallisia ja festivaalia seuraamaan tulleita turisteja ja muita valkoisia.

Täällä alkaa vähitellen olla low-season turismissa. Tosin viime vuoteen verrattuna kaupungissa on edelleen aika paljon turisteja. Suuntaus alkaa olla se, että todellista low-seasonia ei enää olekaan, vaan turisteja on koko ajan ainakin jonkun verran. Sadekausi ei kyllä ole vielä alkanut, vaan täällä on edelleen ainoastaan kuuma. Monet turismin parissa työskentelevät oppaat, sharing taxi –kuskit, hotellin omistajat ja muut joilla vaan on rahaa suunnittelevat matkoja pois Sansibarilta low-seasonin ajaksi. Jotkut lähtevät, toiset vaan puhuvat.

Vihdoinkin onnistuin saamaan myös jotain eksoottista. Minulla oli pikkuvarpaassa muutamia päiviä hassu kutittava rakkula. Aloin sitten tutkia sitä tarkemmin ja huomasin, että kynnen alta pilkistää pieni mato. Ihmettelin sitä sitten vähän aikaa ja suuntasin lääkärille, joka lähinnä vaan nauroi minulle. Ratkaisu madon pois saamiseksi oli, että se kaivettiin ulos puutikulla, jonka jälkeen sitä esiteltiin minulle ja kauhisteltiin sen kokoa. Koko Afya health centerin väki kokoontui seuraamaan tapahtumaa ja herätin ilmeisen paljon huvitusta. Kuulemma niitä ei townista enää saa, eli sen siitä saa kun kävelee ilman kenkiä shamballa (landella).

Sain madon varmastikin Jambianista (Sansibarin Itä-rannikolla), jossa olin lomailemassa muutamia päiviä. Sinne saavuttuani huomasin, että olin onnistunut kadottamaan lompakkoni. Olin siellä sitten kolme päivää rahattomana, mutta ei se haitannut. Sain ruuat ja juomat ilmaiseksi, mukavaa elämää tämä tällainen aina välillä. Toisaalta, sellaistahan monille elämä täällä on. Ihmiset elävät ilman rahaa ja käyvät syömässä perheen tai ystävien luona.

Minulla on enää kuukausi jäljellä. Pidän kyllä hirmuisesti tästä saaresta, vaikka ihmiset ovatkin hieman kahjoja (eli juuri oikea paikka minulle). Kai se johtuu vaan siitä tunteesta, että mihinkään ei oikeastaan pääse – saaren rajat tulee nopeasti vastaan. Sitä voi kutsua saarimentaliteetiksi, jonka olen huomannut tarttuvan myös minuun. Suomeen palattuani taidan muuttaa Ahvenanmaalle tekemään vertailevaa tutkimusta.

Baarit Sansibarilla

2008-01-23T15:45:00.000+02:00

Koska Sansibar on muslimienemmistöinen saari, Townissa ei ole montaa baaria. Käytännössä niitä on kolme kappaletta: Starehe, Dharma Lounge ja Bwawani. Kaikki paikat ovat hyvin erilaisia, mutta mielenkiintoisia. Starehe muistuttaa kalliolaisia räkälöitä ja houkuttaa mitä erikoisimpia ihmisiä. Paras ja kummallisin tapaus on eräs omanitaustainen mies, joka teeskentelee asuvansa Tippu Tipin (Sansibarin kuuluisin orjakauppias) talossa ja esittelee sitä turisteille. Yleensä mies käyttäytyy vain omituisesti ja häiriköi enemmän tai vähemmän ja käyttää feikkirastoja ja bandanahuivia. Miltei joka kerran hänet heitetään ulos baarista, mutta yleensä mies palaa takaisin viimeistään puolentunnin päästä. Starehessa on myös joka lauantaiset reggaebileet, jotka taas houkuttaa saaren kaikki rastamiehet paikalle. Musiikki on lähinnä roots reggaeta, Bob Marley ei koskaan lakkaa olemasta kaikista kovin juttu Sansibarilla.

Dharma Lounge on taas pieni ilmastoitu baari/klubi, joka mainostaa itseään, että ”every day is a weekend in Zanzibar” (Riikka voi todistaa tämän, kun oltiin siellä kahdestaan neljän työntekijän kanssa). Dharma Loungessa mzungujen ja paikallisten suhde on aika lailla puolet ja puolet. Juomat ovat kalliita ja musiikki on samaa kuin missä tahansa maailmassa. Todistettavasti Dharma Lounge on auki jopa kahdeksaan aamulla, vaarallisia nämä paikat, jossa ei missään vaiheessa tule valomerkkiä.

Bwawani on taas paikallisten suosima disko, joka on aina lauantaisin aivan täynnä 5000 shillingin (n. 3 euroa) sisäänpääsymaksusta huolimatta. Bwawanissa tappelut on arkipäivää ja ilman herraseuraa sinne lähteminen on pieni itsemurha. Asiakaskuntaan kuuluu myös mies- ja naisprostituoituja ja transuja (erityisesti tiistaisin, kun on taarab ja arabipoppi teemailta). Valkoinen nainen tanssimassa on kuin kärpäspaperi ja kaiken maailman vetkuttajia ilmaantuu joka puolelle. Mutta musiikki on kivaa diskopopin, bongo flavorin ja taarabin sekoitusta.

Oma tapauksensa on sitten Full Moon Partyt Kendwa Rocksissa Kendwassa. Meininki on rentoa kunnes loppuyöstä paikalliset on niin kännissä, että alkavat käyttäytyä kuin 15-vuotiaat Suomessa. Silloin on järkevintä mennä itse nukkumaan. Viimeisimpänä, mutta ei toki vähäisimpänä, on Cholo’s Nungwissa. Baari on parituspaikka flirttaileville baarimikoille ja muille Nungwi-pojille ja valkoisille turistinaisille. Jos haluat aidon Sansibar beach boyn it is the place to be.

Ensimmainen kuukausi Sansibarilla

2007-12-13T11:17:00.000+02:00

Vihdoinkin voisin päivittää blogia. Olen ollut hieman laiska siinä, johtuen siitä, että ensimmäiset pari viikkoa olin käytännössä kipeä koko ajan. Vieläkin kamala yskä jatkuu, luulen, että en pääse siitä eroon koko oleskeluaikana.

On tuntunut aika kummalliselta palata tänne. Kun vuosi sitten tulin, niin kaikki oli uutta ja jännittävää, nyt on sellainen olo, että kaikki on jo nähty. Kadulla törmää tuttuihin, jotka muistavat minut viime kerralta. Kauppiaat eivät ahdistele, lähinnä vaan tervehditään. Laivalippua ostaessa kysyttiin suoraan omaanko resident permitin ja puhutaan swahilia. Ehkä en sitten enää näytä niin hukassa olevalta kuin viime kerralla.

Tein Riikat ja ostin buibuin (abaya, muslimikaapu) ja mtandion (huivin), täytyy kyllä sanoa, että hieman hassulta tuntuu käyttää sitä, mutta buibuini on kyllä todella kaunis. Suhtautuminen minuun muuttuu hieman. Tervehdyksinä saan Salaam aleikumia ja kysymyksiä, että olenko muslimi. Välillä kuulen myös ihmettelyjä: Mzungu anavaa buibui!(Eurooppalainen, joka pukeutuu buibuihin!) Yleisesti ottaen suhtautuminen on kyllä parempaa ja naisiltakin kuulee kommentteja kuten umependeza (sinä miellytät minua).

Viime torstaina osallistuin Suomen itsenäisyyspäivän viettoon Riikan ja Saanan kanssa suurlähettilään residenssillä Dar es Salaamissa. Tarjolla oli runsaasti alkoholia ja sen seurauksena melkoinen määrä humalaisia suomalaisia. Ruokapuolesta täytyy valittaa, tarjolla oli vaan pieniä cocktail-paloja. Juhlat Afrikassa eivät ole mitään ilmaan kunnollista ruokaa.

Ensimmäisen kuukauden opiskelin myös tiiviisti swahilia, tällä hetkellä keskityn täysin gradun tekemiseen. Aamupäivät ovat hyvää työskentelyaikaa, iltapäivällä tulee niin kuuma, että silloin tekee mieli vaan lepäillä rauhassa. Iltaisin pystyy sitten taas työskentelemään, kun kuumuus vähän hellittää. Seuraavat kaksi kuukautta tulevat siis olemaan hektistä aikaa gradun parissa.

"This is Paradise, Hakuna Matata"

2007-10-15T19:40:00.000+03:00

Taidan tulla kaapista ulos ja ilmoittaa, että palaan Sansibarille. Olen pyöritellyt ajatusta sinne palaamisesta jo jonkin aikaa. Lähtöpäivä on 1.11.2007, eli ihan älyttömän pian. Onneksi rokotukset on kunnossa ja Lariamiakin on mukavat varastot kaapissa (kiitos Marjatta!). Pari seuraavaa viikkoa on hektisiä kuitenkin, täytyy saada kaikki asiat järjestykseen kotimaassa. Suunnitelmanani Sansibarilla on kirjoittaa gradu ainakin miltei valmiiksi ja mennä swahilin jatkokurssille. Niin, ja tietty elää ihan pikkuruisen rentoa rantaelämää.

Minun Afrikkani

2007-01-21T18:04:00.000+02:00

Kun lahdin tanne, ajattelin etta paljon mielummin lahtisin Intiaan tai ihan mihin tahansa muualle. Lentokoneen laskeuduttua ensimmaisena haistoin tutun poltetun maan tuoksu ja taivas oli avara Afrikan taivas. Olin onnellinen, etta palasin. Ensimmaiset paivat eivat kylla olleet helppoja. Dar es Salaam tuntui tylylta ja paljon epamiellyttavammalta kuin kuusi vuotta sitten.

Sansibaria kohtaan minulla on todella jakautuneet tunteet. Paallisin puolin tama nayttaa niin paratiisisaarelta, mutta kun taalla on vahan aikaa, niin alta alkaa paljastua vaikka mita. Hankalaa on se, etta olen taalla tekemassa kenttatyota ja opiskelemassa. Minulla ei siis ole mitaan tiettya tyoyhteisoa tai saannollista toistuvaa rutiinia, joka ehka helpottaisi olemista. Naisiin tutustuminen on vaikeaa, eika swahilini vielakaan ole niin hyvaa, etta pystyisin keskustelemaan silla pelkastaan. Yksinkertaisiin keskusteluihin kykenen, mutta vaativimpiin en. Pitaisi olla viela hieman pidemman aikaa, etta puhuminen kehittyisi.

Naisiin tutustuminen on siis ollut vaikeaa painvaistoin kuin miehiin. Aluksi olin todella rasittunut kaikista ehdotteluista, mutta nyt olen jo alkanut ottaa huumorilla. Ainakin olen saanut riittamiin swahilin harjoittelua perhesuhteiden kertaamisessa. Tosin sansibarilaista miesta ei kylla karkoita edes lapsilla tahi aviomiehella. Mita enemman lapsia sita parempi, ei sen niin valia onko ne juuri omia. Lisaksi olen tullut tulokseen, etta miehilta odotetaan tuonlaatuista kaytosta. Sita vahvempi alfa-uros olet mita enemman valloituksia. Sita paitsi olen huomannut miesten flirttailevan tayshunnuttautuneiden naisten eli ninjojen kanssa siina missa meidan epasiveellisten mzungujenkin.

Olen myos onnistunut kehittamaan taalla pukeutumisongelman. Nykyisin tuntuu todella saadyttomalta, jos kuljen lyhyessa hameessa (polven alle) ja ilman huivia. Hihattomia paitoja en kykene kayttamaan ja t-paitoja vain juuri ja juuri. Oluen juominen tuntuu ihan supersyntiselta. Olen ilmeisesti joutunut jonkinlaiseen liminaalitilaan, jossa en oikein ole lansimainen mutta en sansibarilainenkaan. Viime kuussa daladalassa pari tanskalaista tyttoa kysyi olenko muslimi, kun minulla oli huivi paassa. Olin ihan hammentynyt. Pemballa vanhempi mies kehui minua, kun olin "pukeutunut saadyllisesti". Lisaksi minua on yritetty kaannyttaa jo useita kertoja ja tiedusteltu kaantyisinko muslimiksi jos naisin muslimimiehen.

Angelikan sanoin paikalliset naiset taas ovat "huonosti palkattuja ja ylipukeutuneita". Taalla jos jossain voi tuntea itsensa ryysylaiseksi. Kaikki vaatteet ja asusteet sopivat yhteen. Lisaksi buibuin alta loytyy niukkaakin niukempia vaatteita. En esimerkiksi itse ole voinut ostaa mitaan lansimaisia (=Kiinassa valmistettu) vaatteita kaupoista, kun ne on liian kimaltelevia/pienia/rohkeita. Lisaksi niiden ostaminen tuhoaa itsetunnon lopullisesti, kun taytyisi valita koko xxxl.

Olen myos sita mielta, etta kaikki kireat lansimaiset pakkosuorittajat voisivat tulla tanne vahaksi aikaa rentoutumaan. Elama on leppoisaa, jos on vaan hieman rahaa niin etta parjaa. Toisaalta myos ne typerat rasistit, joiden mielesta afrikkalaiset on laiskoja ja tyhmia saisivat tulla katsomaan tanne elamaa ja nakemaan kuinka paljon ihmiset tekevat toita ja miten kekseliaita toimeentulon muotoja maailmassa voi olla.

Elama on hyvaa taalla.

Kuvia Flickrissa

2007-01-18T08:23:00.000+02:00

Lukeekohan tata blogia enaa kukaan? No, joka tapauksessa olen taas takaisin saarellani. Laitoin muutamia kuvia Flickriin. Kuvat on lahinna Pembalta, mutta seassa on kuvia muualtakin. Laittelen lisaa kun jaksan.

Kuvat loytyvat taalta: http://www.flickr.com/photos/83823867@N00/

Matkailua

2007-01-13T16:30:00.000+02:00

Yli kahden kuukauden jalkeen poistuin vihdoinkin saarelta mennakseni mihinkas muualle kuin toiselle saarelle. Sansibar koostuu kahdesta saaresta Ungujasta ja Pembasta ja olen siis viettanyt aikaani vain ensiksi mainitussa. Viime lauantaina otin sitten vihdoinkin lautan Pemballe. En ole koskaan aikaisemmin ollut yhta pahoinvoiva laivassa, mutta selvisin oksentamatta perille, painvastoin kuin monet kanssamatkustajani.

Ensimmaisen yon vietin Chake Chakessa, joka oli pienoinen kulttuurishokki vilkkaan Ungujan jalkeen. Kaikki liikkeet sulkeutuivat neljan jalkeen, eivatka avautuneet illalla uudestaan edes rukousten jalkeen. Kadut olivat ihan tyhjia, ei autoja, ei ihmisia. Myohemmin illalla kadulle tuli muutamia ruuan myyjia ja siina oli kaupungin iltameiningit.

Seuraavana paivana suuntasin Weteen, jossa vietinkin oikein aktiivilomailua. Kavin snorklaamassa ja vuokrasin auton kuskeineen, joka kuljetti minua ympari saarta. Wete oli viela hiljaisempi kuin Chake Chake, mutta aktiivilomailun ja mukavien ihmisten vuoksi viihdyin hyvin. Saari on vihrea, kaunis, siella on jattimaisia mangopuita ja vain muutamia mzunguja.

Yleistaen ihmiset Pemballa ovat viela mukavampia kuin Sansibarilla. Monet tosin eivat pida Ungujasta ollenkaan. Poliittisen tilanteen takia naiden kahden saaren valit ovat tulehtuneet. Ungujalla en ole kuullut kenenkaan haukkuvan Pembaa (paitsi ihmetelleet miksi haluaisin menna sinne kun siella ei ole mitaan), mutta pembalaisissa on aistittavissa katkeruutta. Erot on nahtavissa, Pemba vaikuttaa jo ulkoisesti paljon koyhemmalta. Melkein jokainen paikallinen, jonka kanssa juttelin, halusi puhua politiikkaa.

Pemballa sain myos houkuttelevimman tarjouksen miehelta tahan mennessa. Swahili Diversien divemaster tarjosi neljan paivan sukelluskurssia (padi) ilmaiseksi. Hetken aikaa mietin jo sen hyvaksymista. Jarki sanoi kuitenkin, etta parempi vastata kieltavasti. Vastauksena sain syytoksen, etta en voi hyvaksya lahjaa koska sen tarjoaja on musta mies. No, mina en taas saanut vastausta siihen, etta miksi ylipaataan han tarjosi kurssia ilmaiseksi. Ilmeisesti olin hurmannut hanet kietoutumalla kangaan (tansanialaisnaisten kayttama kangas, jossa on sananlasku), kun seuraavana paivanakin han muisti mainita kuinka kaunis olin ollut huivittautuneena, kuin swahilinainen :D Kaytin kangaa pyyhkeena kun olin kylmissani veneessa uimisen jalkeen. Kaikenlaisia viesteja sita lahettaakin tietamattaan. Olen tullut tulokseen, etta osalla paikallisista (muslimi)miehista on paha fiksaatio naisten huivittautumiseen. Varsinkin, jos sen tekee valkoinen nainen. Varokaa kaikki tyttoset, jotka suunnittelette matkaa Sansibarille.

Pembalta lensin Tangaan, joka oli myos aikamoinen kokemus. Kone oli pieni, vain kuusi matkustajaa. Tanga oli aika samanlainen kuin muistinkin sen olevan. Ei mitaan ihmeellista tekemista, hiljaista ja vahan uneliasta. Kavin katsomassa Amboni-luolaa, jossa asuu henkia ja lepakoita. Hurjan jannittavaa ja pelottavaa. Tangasta tuli Dariin, jossa olen talla hetkella. Nayttaa isolta, hienolta ja sahkoakin on talla kertaa. Tingot (daladala-konduktoorit) on paljon ghetompia taalla kuin Sansibarilla. Tanaan aion syoda hyvin ja nauttia ison kaupungin tunnelmasta.

Hyvää uutta vuotta!

2006-12-31T13:02:00.000+02:00

Tosin uuden vuoden sijasta sansibarilla juhlitaan enemman eid el hajjia. Elama hymyilee: lempilimsaani Stoney Tangawizia (inkivaarilimsaa, saispa sita Suomesta...) saa taas Sansibarilta. Sita ei jostain syysta saanut mistaan kuin vasta joulukuussa. Suunnittelen matkaa Lamulle Keniaan ja Pemballe. Ei sahkokatkoja viikkoon. Mango- ja ananaskausi on alkanut. Siirsin lennon paluupaivaksi 20.2.2007.

Suukkosia kaikille tutuille, on kiva olla taalla, mutta kivaa on palatakin!

Typerät turistit

2006-12-08T15:13:00.001+02:00

Vietettyani yli kuukauden saarella kuva keskimaaraisesta turistista on alkanut muotoutua. Itsenaisesti matkailevat turistit ovat usein matkustaneet ympari Ita-Afrikkaa tai Tansaniaa, tehden kaikki tyypilliset safarit, gorillakierrokset ja kiivenneet Kilimanjarolle. Sansibar on viimeinen kohde ennen lentoa kotimaahan. Paikka jossa voi rentoutua, ottaa aurinkoa, sukeltaa ja snorklata. Townissa taas voi hieman tutustua eksoottiseen arabialaisafrikkalaiseen kulttuuriin, jos jaksaa. Taalla voi myos tavata muita turisteja, joihin on ehka tormannyt matkan aiemmassa vaiheessa.

Sitten on italialaiset, jotka saapuvat charter-koneissaan ja siirtyvat hotelleihinsa. Stone townissa italialaiset liikkuvat suurissa ryhmissa matkaoppaan seurassa ja valtaavat aanekkasti kapeat kadut. Mutta se mika tekee erityisesti italialaisista typeria on se, etta monet antavat lapsille rahaa ja karkkia. Niinpa rannoilla ympari Sansibaria on ryhmia lapsia, jotka pyytavat kaikilta ohikulkevilta valkoisilta rahaa, kynia tai karkkia (italiaksi). Hengaaminen rannalla onkin yhtakkia kivempaa kuin kouluun meneminen. Lisaksi monet italialaiset naiset ovat innokkaita ottamaan aurinkoa ilman ylaosaa ja kuulin, etta jopa taysin alastomia ihmisia on nahty Sansibarin rannoilla. Tama kaikki saarella, jonka asukkaista yli 90%:ia on muslimeja, ja jossa suurin osa paikallisista naisista hunnuttautuu.

Muutenkin monien turistien pukeutumisessa olisi parannettavaa. Tuttavani asuu anglikaanisen kirkon kupeessa, joka on merkittava turistikohde. Ihmiset tulevat kirkkoon sellaisissa rantavaatteissa, etta Euroopassa heita ei edes paastettaisi kirkkoon sisalle. Mutta valiakos silla taalla, lomallahan sita vain ollaan. Taman kaiken seurauksena ei ole ihmekaan, etta monilla paikallisilla on vahintaankin omituinen kuva eurooppalaisista/valkoisista.

Turismin lieveilmiona taalla on myos kukoistava beach boy -kulttuuri. Naiden nuorten miesten tarjoamat palvelut sisaltavat kaikkea delfiinikierroksista huumeisiin. Jotkut miehista ovat viela kohtalaisen selvapaisia, mutta sitten osa on sellaisia tapauksia, joista kannattaa pysytella kaukana. Monilla on tietysti kiikarissa myos eurooppalainen tyttoystava, jonka mukana voi paasta Eurooppaan. Ja jos Eurooppaan paaseminen ei onnistu, niin ainakin seuralainen voi maksaa Sansibarilla olemisen ja elamisen valiaikaisesti. Taytyy sanoa, etta minut on yllattanyt se, etta kuinka moni miehista oikeastaan on onnistunut. Toivottavasti en muutu taysin kyyniseksi ennen kuin palaan kotiin.

Habari?

2006-11-19T19:05:00.000+02:00

Swahilikulttuurissa tervehtiminen on tarkea osa jokapaivaista elamaa. Niinpa erilaisten tervehdysten ja kuulumisien kyselyn maara on loputon. Tahan mennessa olen ottanut tavaksi, etta vastaan kaikkiin tervehdyksiin (ellei kyse ole jambojambo cd:n tai aurinkolasien myyjasta tai muuten vaan jostain superarsyttavasta tyypista). Lapset tervehtivat usein sanomalla good morning, riippumatta siita onko aamu, paiva vai yo. Se on tietysti hyvaa englannin kielen harjoitusta, vaikka hieman vaarin meneekin. Yleisin tapa tervehtia minua on kuitenkin jambo, joka on hassua pidgin swahilia ja jolla tervehditaan ainoastaan valkonaamoja. Nuoret miehet taas sanovat mambo (mon. jambosta), johon pitaa vastata poa ("cool"), safi (puhdas) tai fresh. Kuulostaa minun mielesta vahan typeralta, mutta koska haluan olla kohtelias niin vastaan coolisti poa.

Olen myos huomannut, etta paikallisilla on selkea tarve luokitella minua, mutta monet eivat oikein tieda mihin kategoriaan minut laittaisi. Selvasti olen mzungu (valkoinen), jonka myos saan kuulla useita kertoja paivassa. Pidan eniten dadasta (sisko), koska se on aika neutraali ja ystavallismielinen tapa puhutella. Minua on myos kutsuttu mamaksi, bibiksi, ladyksi ja madamiksi. Huvittavinta on ollut kun muutaman kerran lapset ovat sanoneet minulle shikamoo, joten yleensa tervehditaan vain vanhempia ihmisia, kuten isovanhempia. Epailen, etta lapset olettavat minun olevan opettaja.

Lisays 27.11.
Vietin viikonlopun Nungwissa biitsilomailemassa, josta on tullut viikonloppuperinteeni taalla. Kaupungista on niin mukavaa paasta valilla pois ja rannat taalla on niin hienoja, etta haluan kayda niissa kaikissa. Nungwi oli kylla vilkkain vierailemani rantakohde. Siella oli kaksi isoa ryhmaa ausseja ja britteja, joka ainakin lisasi melun maaraa. Opin myos pelaamaan rantakrikettia ja join kaksi Kilimanjaro-olutta. Lomaromanssien maara oli myos melkoinen, joka teki paikallisista miehista ehka viela astetta arsyttavampia kuin kaupungissa. Tietysti yrittaa aina saa, mutta miesystavatarjokkaiden maara alkaa jo olla mahdoton. Onneksi taalla ei sentaan tuijoteta kuin Intiassa eika kukaan ole yrittanyt koskea.

Nungwissa kuten Bwejuussa, Pajessa ja Kendwassa oli runsaasti maasaita vartioimassa hotelleja ja myymassa koruja. Maasaiden maara Sansibarilla on rajahtanyt sen jalkeen kun kuivuus maasaiden omilla asuinalueilla on tappanut karjaa ja huonontanut elinolosuhteita. Niinpa monet ovat olleet pakotettuja etsimaan vaihtoehtoisia elinkeinoja. Turisteista suurin osa taas on italialaisia valmismatkalaisia, jotka pysyttelevat omissa luksushotelleissaan. Mielenkiintoista sinansa, etta vain italialaiset luokittelevat Sansibarin merkittavaksi pakettimatkakohteeksi. Taman kaiken seurauksena tapasin maasain, joka yritti antaa minulle poskisuudelman. Hieno yritys olla kohtelias, vaikka hieman metsaan menikin, mutta mistas sita voisi tietaa meidan mzungujen kaikista tervehtimistavoista.

Kuvia

2006-11-15T16:50:00.000+02:00

Tie kotiin

Kendwa

Talon diiva

Bwejuu: auringonnousu

Bwejuu: ranta, meri ja palmut

Sadetta

2006-11-09T17:49:00.000+02:00

Tiesin, etta marraskuu on sadekausi Sansibarilla, mutta sateen maara on silti ollut yllatys. Olen pahimmillaan kahlannut polvia myoten vedessa Townissa. Ainoat kayttokelpoiset kengat ovat olleet muovisandaalit. Toisaalta sade tuo tiettya yhteisollisyyden tunnetta, kun silta taytyy suojautua jonkun katoksen tai puun (hih) alle ja voi paivitella yhdessa muiden kanssa sateen maaraa. Jouduin myos hankkimaan pari huivia, joihin voi kietoutua kun paita yhtakkia muuttuu lapinakyvaksi. Taalla ollessa alkaa huomata hunnuttautumisen kaytanollisia ja hyvia puolia, silla mustasta ei helposti nay lapi.

Aloitin swahilin opiskelun viime viikolla. Talla viikolla olen opiskellut sita tehokkaasti nelja tuntia paivassa. Opettaja on mita herttaisin mwalimu Ussi, jolla on tapana aina kiljaista kun teen kieliopillisen virheen. Yritan kayttaa swahilia mahdollisimman paljon, vaikka valilla tulee lipsuttua englantiin, vaikka saman osaisi swahiliksikin.

Kiembe samaki

2006-10-25T20:31:00.000+03:00

Eilen saavuin lautalla Sansibarille ja vuokraemantani oli minua vastassa satamassa. Siita sitten korottelimme uuteen majapaikkaani, joka sijaitsee Kiembe Samakissa (kiembe tarkoittaa pienta mangoa ja samaki kalaa, oudohko nimiyhdistelma). Towniin taalta on matkaa 15 minuuttia daladalalla. Taloon kuuluu oma pieni puutarha banaani- ja mangopuineen. Huoneessani on oma kotigekko ja talossa oma kissa. Melkoisen temperamenttinen diiva Iidaan verrattuna, mutta silla onkin tarkea tehtava pitaa hiiret poissa.

Lisays: viikonlopun vietin biitsilla Bwejuussa. Paikka oli lahes yhta hiljainen kuin kuusi vuotta sitten. Suurin muutos oli maasait, jotka kavelevat ympari rantaa ja seuraavat valkoisia naisia. Mielenkiintoista.

Dar es Salaam

2006-10-23T12:12:00.000+03:00

Eilen saavuin vasyneena lentokoneessa valvotun yon jalkeen Dar es Salamiin. Olen onnistunut kuudessa vuodessa unohtamaan kaiken tasta kaupungista ja suunnistaminen oli eilen hieman vaikeaa. Onneksi swahili ja kaikki pienet asiat palautuvat hiljalleen mieleen ja tanaan elama on tuntunut hieman helpommalta kuin eilen.

Sahkotilanne on taalla huono ja ilmeisesti sahkoa on vaan oisin ja yhtena paivana viikossa. Suurin syy lienee kuivuus, joka on vaikuttanut vesivoiman saatavuuteen. Onneksi sahkoa on yolla, niin tuuletin toimii enka ihan lakahdy kuumuuteen. Sen sijaan hotelli sijaitsee moskeijan vieressa ja aamuheratys on taattu.

Muslimit valmistautuvat taalla ramadanin paatosjuhlaan eli eid al fitriin. Luin lehdesta tanaan, etta sen vuoksi vuohien hinta on nousussa (harmikseni en muista paljonko yksi vuohi maksaa). Huomenna pitaisi sitten juhlinnan alkaa. Itse suunnistan jo huomenna lautalla kohti Sansibaria, joka on kylla varmasti paras paikka seurata idia. Tanaan on tehtavana lauttalipun ostaminen, johon taytyy valmistautua pitkilla hermoilla ja tukulla dollareita.

Lähtö

2006-10-18T20:14:00.000+03:00

Finnairin lentolakon takia lähtöni siirtyi lauantaihin (21.10). Eilinen oli kyllä aikamoista kaaosta ja asian teki monimutkaisemmaksi se, että olin varannut lennot British Airwaysiltä enkä suoraan Finnairilta. Kummankin lentoyhtiön "asiakaspalvelussa" on kyllä parantamista, mutta BA oli kyllä kaiken huippu. Minulle muun muassa väitettiin, että BA:lla ei ole ollenkaan toimintaa Helsingissä, vaan Finnair lentää kaikki lennot Lontooseen yhteistyössä BA:n kanssa. Tämä kaikki vahvalla amerikan aksentilla. Oma paluulippuni on BA:n omassa koneessa...

Toivottavasti pääsen kuitenkin lähtemään lauantaina. Sinänsä tämä lakko helpotti jännitystä. Nyt kaikki energiani kuluu lähinnä lentoyhtiöiden vihaamiseen. Sympatiani kuitenkin lentoemännille, ihan oikeasta syystä lakkoilevat.