Habari?
Swahilikulttuurissa tervehtiminen on tarkea osa jokapaivaista elamaa. Niinpa erilaisten tervehdysten ja kuulumisien kyselyn maara on loputon. Tahan mennessa olen ottanut tavaksi, etta vastaan kaikkiin tervehdyksiin (ellei kyse ole jambojambo cd:n tai aurinkolasien myyjasta tai muuten vaan jostain superarsyttavasta tyypista). Lapset tervehtivat usein sanomalla good morning, riippumatta siita onko aamu, paiva vai yo. Se on tietysti hyvaa englannin kielen harjoitusta, vaikka hieman vaarin meneekin. Yleisin tapa tervehtia minua on kuitenkin jambo, joka on hassua pidgin swahilia ja jolla tervehditaan ainoastaan valkonaamoja. Nuoret miehet taas sanovat mambo (mon. jambosta), johon pitaa vastata poa ("cool"), safi (puhdas) tai fresh. Kuulostaa minun mielesta vahan typeralta, mutta koska haluan olla kohtelias niin vastaan coolisti poa.
Olen myos huomannut, etta paikallisilla on selkea tarve luokitella minua, mutta monet eivat oikein tieda mihin kategoriaan minut laittaisi. Selvasti olen mzungu (valkoinen), jonka myos saan kuulla useita kertoja paivassa. Pidan eniten dadasta (sisko), koska se on aika neutraali ja ystavallismielinen tapa puhutella. Minua on myos kutsuttu mamaksi, bibiksi, ladyksi ja madamiksi. Huvittavinta on ollut kun muutaman kerran lapset ovat sanoneet minulle shikamoo, joten yleensa tervehditaan vain vanhempia ihmisia, kuten isovanhempia. Epailen, etta lapset olettavat minun olevan opettaja.
Lisays 27.11.
Vietin viikonlopun Nungwissa biitsilomailemassa, josta on tullut viikonloppuperinteeni taalla. Kaupungista on niin mukavaa paasta valilla pois ja rannat taalla on niin hienoja, etta haluan kayda niissa kaikissa. Nungwi oli kylla vilkkain vierailemani rantakohde. Siella oli kaksi isoa ryhmaa ausseja ja britteja, joka ainakin lisasi melun maaraa. Opin myos pelaamaan rantakrikettia ja join kaksi Kilimanjaro-olutta. Lomaromanssien maara oli myos melkoinen, joka teki paikallisista miehista ehka viela astetta arsyttavampia kuin kaupungissa. Tietysti yrittaa aina saa, mutta miesystavatarjokkaiden maara alkaa jo olla mahdoton. Onneksi taalla ei sentaan tuijoteta kuin Intiassa eika kukaan ole yrittanyt koskea.
Nungwissa kuten Bwejuussa, Pajessa ja Kendwassa oli runsaasti maasaita vartioimassa hotelleja ja myymassa koruja. Maasaiden maara Sansibarilla on rajahtanyt sen jalkeen kun kuivuus maasaiden omilla asuinalueilla on tappanut karjaa ja huonontanut elinolosuhteita. Niinpa monet ovat olleet pakotettuja etsimaan vaihtoehtoisia elinkeinoja. Turisteista suurin osa taas on italialaisia valmismatkalaisia, jotka pysyttelevat omissa luksushotelleissaan. Mielenkiintoista sinansa, etta vain italialaiset luokittelevat Sansibarin merkittavaksi pakettimatkakohteeksi. Taman kaiken seurauksena tapasin maasain, joka yritti antaa minulle poskisuudelman. Hieno yritys olla kohtelias, vaikka hieman metsaan menikin, mutta mistas sita voisi tietaa meidan mzungujen kaikista tervehtimistavoista.
Olen myos huomannut, etta paikallisilla on selkea tarve luokitella minua, mutta monet eivat oikein tieda mihin kategoriaan minut laittaisi. Selvasti olen mzungu (valkoinen), jonka myos saan kuulla useita kertoja paivassa. Pidan eniten dadasta (sisko), koska se on aika neutraali ja ystavallismielinen tapa puhutella. Minua on myos kutsuttu mamaksi, bibiksi, ladyksi ja madamiksi. Huvittavinta on ollut kun muutaman kerran lapset ovat sanoneet minulle shikamoo, joten yleensa tervehditaan vain vanhempia ihmisia, kuten isovanhempia. Epailen, etta lapset olettavat minun olevan opettaja.
Lisays 27.11.
Vietin viikonlopun Nungwissa biitsilomailemassa, josta on tullut viikonloppuperinteeni taalla. Kaupungista on niin mukavaa paasta valilla pois ja rannat taalla on niin hienoja, etta haluan kayda niissa kaikissa. Nungwi oli kylla vilkkain vierailemani rantakohde. Siella oli kaksi isoa ryhmaa ausseja ja britteja, joka ainakin lisasi melun maaraa. Opin myos pelaamaan rantakrikettia ja join kaksi Kilimanjaro-olutta. Lomaromanssien maara oli myos melkoinen, joka teki paikallisista miehista ehka viela astetta arsyttavampia kuin kaupungissa. Tietysti yrittaa aina saa, mutta miesystavatarjokkaiden maara alkaa jo olla mahdoton. Onneksi taalla ei sentaan tuijoteta kuin Intiassa eika kukaan ole yrittanyt koskea.
Nungwissa kuten Bwejuussa, Pajessa ja Kendwassa oli runsaasti maasaita vartioimassa hotelleja ja myymassa koruja. Maasaiden maara Sansibarilla on rajahtanyt sen jalkeen kun kuivuus maasaiden omilla asuinalueilla on tappanut karjaa ja huonontanut elinolosuhteita. Niinpa monet ovat olleet pakotettuja etsimaan vaihtoehtoisia elinkeinoja. Turisteista suurin osa taas on italialaisia valmismatkalaisia, jotka pysyttelevat omissa luksushotelleissaan. Mielenkiintoista sinansa, etta vain italialaiset luokittelevat Sansibarin merkittavaksi pakettimatkakohteeksi. Taman kaiken seurauksena tapasin maasain, joka yritti antaa minulle poskisuudelman. Hieno yritys olla kohtelias, vaikka hieman metsaan menikin, mutta mistas sita voisi tietaa meidan mzungujen kaikista tervehtimistavoista.
12 Comments:
Sobedo?
Tervehtiminen on todellakin tärkeää - vietän varmaankin puolet ajastani kuulumisia vaihtaen. Tietenkin jokaista vastaantulijaa tulee tervehtiä! Siitä myös tietää, että jotain on vialla, jos joku tuttu ei tervehdi tai vastaa tervehdykseen, se on verisistä verisin loukkaus...
Täällä myös lapset sanovat "Good morning, teacher!" vuorokaudenajasta riippumatta :) Vaihtoehtoisesti litania "yovo yovo bonsoir, ca va bien merci", tuon bonsoirin lapset myös sanovat välillä aamuisin. Ovat ne suloisia :)
Vau! Voiko noin kohteliaita ihmisiä olla olemassa?
Kyllä se on niin, että lämmin ilmasto tekee ihmisistä avoimempia ja ystävällisempiä. Tai ehkä kylmä ilmasto tekee hieman varautuneeksi: kun viikon kävelee jäisiä katuja koko ajan katse maassa, niin kyllähän sen täytyy jäädä jollain tapaa päälle. On sitten koko ajan varuillaan - liukkailla jäillä sisälläkin.
edelleen flunssainen elsu
Joo, ei niistä tervehdyksistä tosiaan pääse eroon, vaikka vaihtais swahilin hausaan ja siirtyis maanosan toiselle laidalle:) Samalla tavoin käydään läpi kaikki maan ja taivaan väliltä: aamu, päivä, ilta, perhe, työ ja koti, sadetta & kuumuutta unohtamatta. Niin, ja kiitos arabian (ja englannin), swahililla ja hausalla on jopa samankaltaisia sanoja (tosin hausankielisissä on toonit, joita en nyt osaa kirjoittaa tällä koneella) kuten mwalimu/malami (opettaja) ja habari/labari (uutiset, kuulumiset). Ja niitä tulee varmasti vastaa lisää jatkossa...
Täällä taas saa usein kuulla Namaste Sir tai SirMadam. Mutta eihän me länkkärinaiset oikein naisista käydäkään, ollaan niin kovin äijämaisia. Tukkakin on lyhyt. Muuten tervehtiminen on täällä suht. helppoa, namaste vain tullessa ja mennessä, aamulla, päivällä ja yöllä. Niitä voinnin kyselyjä en tosin ole vielä alkanut harrastaa. Mutta ei se täällä niin keskeistä ole kuin siellä ahrikassa. Kathmandussa ei oikeastaan edes huomaa olevansa omituinen valkonaama, paitsi ehkä Thamelissa myyjien tyrkytyksestä. Dhangadhissa kovasti toljotetaan, ehkä pitäisi tosiaan alkaa namastamaan kaikkia. Mutta kun siellä keskustassa on niin paljon väkeä, niin ei se varmaan onnistu. Meidän talon liepeillä namasteilin portin raosta kurkkiville pikkupojille. Yksi uskalsi vastata, muut juoksivat kovasti karkuun :).
Lasten englannintaidosta: Dhangadhissa lapset usein huutavat meille pihoiltansa "What is this?" Mitä siihen pitäisi vastata??
Rekku
Sansibar on turistipaikka ja taalla on muutenkin paljon ulkomaalasia (tyoskentelevia), niin valilla itseakin vahan ihmetyttaa etta miten minuun jaksetaan kiinnittaa niin paljon huomiota. Tosin nyt kun olen ollut taalla kuukauden, niin olen alkanut tuijottaa itsekin jos naen valkonaaman :) Daladalassa (bussi) en oo viela kertaakaan nahnyt valkoista itseni lisaksi ja se sentaan menee lentokentalle. Tosin kaikilla expateilla on tottakai omat autot.
Janna miten paljon samankaltaisuuksia on loydettavissa eri puolilla Afrikaa (tai jopa Nepalissa). Kun olen Riikka lukenut sun blogia, niin olen loytanyt paljon samankaltaisuuksia kuin taalla.
Taalla lapset taas joskus sanovat give me (niin mita), mutta oon aatellu etta se on vaan turismin lieveilmioita. Mutta tuo what is this kuulostaa hauskalta siihenhan voi vastata vaikka mita. Tosin kysyja ei varmaan ymmarra vastausta.
Hauskin kysymys mitä multa on kysytty oli "miksi olet niin valkoinen?" ja sen kysyi vanha maasaimies bussissa jossain Olkesumetin suunnalla. Katsoi ensin pitkään ja pyysi jopa polvelle istumaan. Melkein istuin kun se oli niin hyväntahtoinen eikä yhtään ällö. Minä siinä sitten hymyilen ja vastaan että "Mimi sijui, Mungu anajua" (en tiedä, jumala tietää) kun nuo biologian termit ei oikeen swahiliksi sujuneet.
Hih,
ihana tuo Annen tarina :). Loistava vastaus myös, ei voi väittää vastaan.
Hienoa Anna-Riitta, että olet ottanut kontaktia turisteihin, samoin kuin turistiteollisuuden työtekijöihin. Kuten poskisuudelmia antaviin masaihin, sehän on jo loistavaa gradumateriaalia! Voit käyttää tutkimusmenetelmänä osallistuvaa tarkkailua, ja viettää loppuajan juomalla kaljaa biitsillä kynän ja lehtiön kanssa.
Reetta
Euroopassa ei juuri tervehditä. Kun suomalaisessa kirjakaupassa myyjä yrittää tervehtiä asiakkaita, nämä kääntävät katseensa pois ja ovat kun eivät olisi kuulleet mitään. Madridissa taas vaaleahipiäistä tulijaa tervehditään työntämällä kädet tämän laukkuun ja ottamalla turhan painava lompakko omaan taskuun. Ei tule sitten turistin tuhlattua.
Nauti ystävällisistä afrikkalaisista!
T: entistäkin köyhempi entinen ex-pat
Noh, ei pidä kuitenkaan yleistää. Sodankylässä en meinannut päästä yhdestä kirjakaupasta ulos, kun myyjä oli niin puhelias :) Ja toisaalta Beninissä on ujojakin ihmisiä - ehkä tämä on Afrikan Suomi?
Taalla kylla tapaa ihan kaikenlaisia ihmisia, harvemmin tosin ujoja. Joillakin on aika vahva negatiivinenkin asenne valkoisia kohtaan. Lapsia joskus pelottaa, kun olen niin valkoinen (eras purskahti itkuun nahdessaan minut). Mulla on kylla viime aikoina ollu mita ihmeellisempia kohtaamisia. Talla viikolla jouduttiin pienoisiin hankaluuksiin liikennepoliisin kanssa ja daladalassa minua yritettiin kaannyttaa muslimiksi. Uusin tervehdys nykyisin on watoto hawajambo (=mita lapsille kuuluu?). En tajua miksi, mutta kai olen vain siirtynyt mamaikaan :)
Heippa Anna-Riitta!
Joo, mekin ollaan tallaisessa 'Namaste'-maassa, joskin lapset huutavat kadulla myos 'tata' ja 'bye bye'. Tuttujen suusta yleinen kysymys on 'oletko jo syonyt?' Jos vastaa kylla niin joutuu selittamaan mita on syonyt ja miten se tehdaan. Niinpa yleensa aina vastaan 'en ole'...
Lähetä kommentti
<< Home