Sambia

Matkallani eksyin myös Sambiaan. Junamatka Dar es Salaamista kesti Kapiri Mposhiin (kuparialuetta) 54 tuntia. Siitä oli vielä kolmen tunnin matka Lusakaan.

Lusaka oli:
- ostoskeskuksia
- hienoja kahviloita
- vilkkaita ostosalueita
- piikkilanka-aitojen takana olevia taloja
- kalliita minibusseja (ainakin Dar es Salaamiin verrattuna)

Sambia oli:
- Kaunista luontoa
- Saasteettomuutta
- Ihania ja ystävällisiä ihmisiä
- Kylmä

Loma

Ihana loma Sansibarilla. S ja M olivat mahtavaa seuraa. Tapasin runsaasti vanhoja tuttuja, joista osa oli paikallisia ja osa muita valkoisia. En ole ilmeisesti ainoa, joka vuosi toisen jälkeen palaa saarelle. Sauti za Busara-musiikkifestivaali oli leppoisa ja rentouttava. Edellisistä vuosista eroten musiikillinen linjaus tosin oli muuttunut keski-ikäisiä valkoisia miellyttäväksi. Jos festivaali vielä kasvaa, täytyy sille löytää uusi paikka. Samalla menetetään kyllä jotain tunnelmasta.

Muuten vietin aikaani kaupungissa ja rannalla. Join paljon kahvia Jaw's cornerissa. Join Stoney Tangawizia ja ja söin urojo-keittoa. Toisinaan heräsin aamulla moskeijan rukouskutsuun ja välillä taas raahauduin nukkumaan samaan aikaan kun miehet olivat matkalla rukoilemaan. Olin vieraana häissä, jossa halusin kovin tanssia, mutta en uskaltanut.

Tyhmä turisti eli back to Zanzibar (again and again)

Ou jee,

on siis vuosittaisen Sansibarille paluun aika. Lentoliput on ostettu (tällä kertaa sellaiset, jonka päivämääriä ei voi muuttaa). Menosuunta on Dar es Salaam ja takaisin palaan kuuden viikon päästä Lusakasta Sambiasta. Ensi viikon tiistaina lähden ja aion viettää Sansibarilla ruhtinaalliset kolme viikkoa. Ajankohdaksi olen sopivasti valinnut Sauti za Busara -musiikkifestarit, joiden esiintyjät on kyllä tällä kertaa tuiki tuntemattomia. Tänä vuonna tulee olemaan kolmas vuosi putkeen, kun osallistun Itä-Afrikan suurimpaan musiikkitapahtumaan. Myös kolme kertaa olen ollut Provinssirokissa.

Odotan innolla kaikkien tuttujen ihmisten tapaamista. Toivon, että Forodhani Gardens olisi avattu entistä ehompana Aga Khan -säätiön kunnostamana. Himoitsen kaikkia sansibarilaisia herkkuja: sokeriruokomehua, mustekalaa, urojo-keittoa ja kookosmaitopapuja. Jaw's Cornerin kahvia. Stoney Tangawizi inkiväärilimua. Hedelmiä. Ja tietysti myös Amore Mion erinomaisen herkullista kasvispitsaa ja kiinalaisen ravintola Pagodan broccoli-valkosipuli-inkivääri kastiketta.

Umeme! Umeme!

Eilen illalla sähköt tulivat vihdoinkin takaisin neljän viikon katkoksen jälkeen. Tällä kertaa presidentin ilmoitus piti paikkansa. Tapahtuma ei kyllä jäänyt kenellekkään epäselväksi, kun ihmiset riensivät kaduille juhlimaan. Vastapäisen koulun lapset alkoivat myös laulaa yhteenääneen umeme, umeme... (sähköt, sähköt...). Enpä ole ikinä aikaisemmin ollut yhtä iloinen suihkusta ja sähkövalosta.

Sähkötön Sansibar

Viimeisin suurin keskustelun aihe Sansibarilla on ollut kun kaksi viikkoa sitten keskiviikkona sahkot katkesivat kymmenen aikaan illalla. Aluksi luulimme, etta joku oli vain unohtanut ostaa sahkoa, mutta muutaman paivan kuluttua asioiden luonne alkoi selvita.

Ensimmaisena vedentulo loppui, koska vesi toimii sahkopumpulla. Tama on oikeastaan kaikista pahin ongelma sahkottomana elamisessa. Talla hetkella vesi siis taytyy ostaa kanistereissa. Toinen ongelma on se, etta Stone townin talot ovat niin pimeita, etta edes paivalla ei oikeen naa mitaan ilman kynttilan valoa. Sansibarin bisnesmiehille sahkokatkosta on ollut hyotya, kynttiloiden hinnat ovat nousseet 50 shillingista 150:een ja generaattoreiden hinnat ovat tuplaantuneet.

Hamarinta, ja niin sansibarilaista, on kuitenkin se, etta tilanteesta ei saa kunnollista tietoa. Ongelman ydin on kuitenkin se, etta Sansibar on taysin riippuvainen mantereelta tulevasta sahkosta. Nyt sen toimittamisessa on ongelmia, koska kaapeli on rikkoutunut, joka johtaa sahkoa mantereen ja Sansibarin valilla. Kaapeli olisi pitanyt uusia kymmenen vuotta sitten, mutta afrikkalaiseen tapaan sita ei tietenkaan uusittu. Saarella oli myos varageneraattori, mutta se ei enaa toimi, koska ihmiset ovat hiljalleen varastaneet siita erinaisia osia. Kerrankin pembalaiset tosin voivat nauraa, silla Pemballa toimii sahkot, koska Ungujan vanha varageneraattori on siella.

Huhut liikkuvat villeina. Ensimmainen ilmoitus oli, etta sahkot tulisivat takaisin 15.6. Sen jalkeen tiedoksi annettiin, etta ne ovat poissa kolme kuukautta norjalaisten eksperttien vierailtua paikan paalla. Talla hetkella odotellaan kai generaattoria, joka voisi tuottaa sahkoa ainakin osaksi paivaa. Onneksi turismin kuumin kausi on alkamassa, niin hallinnon on tehtava ainakin jotain. Ei sen niin valia tavallisille sansibarilaisille onko sahkoa tai puhdasta juomavetta. Turistien rahat ovat tarkeita.

Jotkut sanovat, etta sansibarilta loytyisi asiansa osaava mekaanikko, mutta koska han kuuluu oppositiopuolueeseen hanta ei voida palkata. Epailen, etta asianlaita olisi ihan nain, mutta poliittinen kysymys tasta tulee kuitenkin. Ja arvatkaa missa Sansibarin presidentti on talla hetkella? Italiassa.

Aika hyvin tahan sahkottomyyteen on kuitenkin tottunut. Iltaisin on pimeaa kaduilla, mutta suunnistaminen ei kuitenkaan ole vaikeaa. Jaw's corner on osoittautunut paikaksi, joka pelastaa myos sahkottomyyden kohdatessa. Samalla kun siemailee kahvia kanzuaijien kanssa, voi samalla ladata puhelinta liikkeessa, jossa on generaattori. Luojalle kiitos Jaw's cornerista, en tieda miten selvian ilman sita Suomessa.

Afrikka ja rahatta elämisen taito sekä muita sattumia

Olen ollut laiska päivittämään blogia, jotenkin täällä asuminen tuntuu niin kotoisalta, että mitään uutta ei oikein tapahdu. Nelipäiväinen musiikkifestivaali Sauti za Busara (Sound of Wisdom) oli ja meni, se toi mukavaa vaihtelua arkeen. Festivaalilla esiintyi erityylisiä artisteja ympäri Afrikkaa, mutta lähinnä kuitenkin Itä-Afrikasta. Tunnelmaltaan siitä tuli mieleen maailma kylässä –tapahtuma Helsingissä. Paikalla oli sekalainen joukkio paikallisia ja festivaalia seuraamaan tulleita turisteja ja muita valkoisia.

Täällä alkaa vähitellen olla low-season turismissa. Tosin viime vuoteen verrattuna kaupungissa on edelleen aika paljon turisteja. Suuntaus alkaa olla se, että todellista low-seasonia ei enää olekaan, vaan turisteja on koko ajan ainakin jonkun verran. Sadekausi ei kyllä ole vielä alkanut, vaan täällä on edelleen ainoastaan kuuma. Monet turismin parissa työskentelevät oppaat, sharing taxi –kuskit, hotellin omistajat ja muut joilla vaan on rahaa suunnittelevat matkoja pois Sansibarilta low-seasonin ajaksi. Jotkut lähtevät, toiset vaan puhuvat.

Vihdoinkin onnistuin saamaan myös jotain eksoottista. Minulla oli pikkuvarpaassa muutamia päiviä hassu kutittava rakkula. Aloin sitten tutkia sitä tarkemmin ja huomasin, että kynnen alta pilkistää pieni mato. Ihmettelin sitä sitten vähän aikaa ja suuntasin lääkärille, joka lähinnä vaan nauroi minulle. Ratkaisu madon pois saamiseksi oli, että se kaivettiin ulos puutikulla, jonka jälkeen sitä esiteltiin minulle ja kauhisteltiin sen kokoa. Koko Afya health centerin väki kokoontui seuraamaan tapahtumaa ja herätin ilmeisen paljon huvitusta. Kuulemma niitä ei townista enää saa, eli sen siitä saa kun kävelee ilman kenkiä shamballa (landella).

Sain madon varmastikin Jambianista (Sansibarin Itä-rannikolla), jossa olin lomailemassa muutamia päiviä. Sinne saavuttuani huomasin, että olin onnistunut kadottamaan lompakkoni. Olin siellä sitten kolme päivää rahattomana, mutta ei se haitannut. Sain ruuat ja juomat ilmaiseksi, mukavaa elämää tämä tällainen aina välillä. Toisaalta, sellaistahan monille elämä täällä on. Ihmiset elävät ilman rahaa ja käyvät syömässä perheen tai ystävien luona.

Minulla on enää kuukausi jäljellä. Pidän kyllä hirmuisesti tästä saaresta, vaikka ihmiset ovatkin hieman kahjoja (eli juuri oikea paikka minulle). Kai se johtuu vaan siitä tunteesta, että mihinkään ei oikeastaan pääse – saaren rajat tulee nopeasti vastaan. Sitä voi kutsua saarimentaliteetiksi, jonka olen huomannut tarttuvan myös minuun. Suomeen palattuani taidan muuttaa Ahvenanmaalle tekemään vertailevaa tutkimusta.

Baarit Sansibarilla

Koska Sansibar on muslimienemmistöinen saari, Townissa ei ole montaa baaria. Käytännössä niitä on kolme kappaletta: Starehe, Dharma Lounge ja Bwawani. Kaikki paikat ovat hyvin erilaisia, mutta mielenkiintoisia. Starehe muistuttaa kalliolaisia räkälöitä ja houkuttaa mitä erikoisimpia ihmisiä. Paras ja kummallisin tapaus on eräs omanitaustainen mies, joka teeskentelee asuvansa Tippu Tipin (Sansibarin kuuluisin orjakauppias) talossa ja esittelee sitä turisteille. Yleensä mies käyttäytyy vain omituisesti ja häiriköi enemmän tai vähemmän ja käyttää feikkirastoja ja bandanahuivia. Miltei joka kerran hänet heitetään ulos baarista, mutta yleensä mies palaa takaisin viimeistään puolentunnin päästä. Starehessa on myös joka lauantaiset reggaebileet, jotka taas houkuttaa saaren kaikki rastamiehet paikalle. Musiikki on lähinnä roots reggaeta, Bob Marley ei koskaan lakkaa olemasta kaikista kovin juttu Sansibarilla.

Dharma Lounge on taas pieni ilmastoitu baari/klubi, joka mainostaa itseään, että ”every day is a weekend in Zanzibar” (Riikka voi todistaa tämän, kun oltiin siellä kahdestaan neljän työntekijän kanssa). Dharma Loungessa mzungujen ja paikallisten suhde on aika lailla puolet ja puolet. Juomat ovat kalliita ja musiikki on samaa kuin missä tahansa maailmassa. Todistettavasti Dharma Lounge on auki jopa kahdeksaan aamulla, vaarallisia nämä paikat, jossa ei missään vaiheessa tule valomerkkiä.

Bwawani on taas paikallisten suosima disko, joka on aina lauantaisin aivan täynnä 5000 shillingin (n. 3 euroa) sisäänpääsymaksusta huolimatta. Bwawanissa tappelut on arkipäivää ja ilman herraseuraa sinne lähteminen on pieni itsemurha. Asiakaskuntaan kuuluu myös mies- ja naisprostituoituja ja transuja (erityisesti tiistaisin, kun on taarab ja arabipoppi teemailta). Valkoinen nainen tanssimassa on kuin kärpäspaperi ja kaiken maailman vetkuttajia ilmaantuu joka puolelle. Mutta musiikki on kivaa diskopopin, bongo flavorin ja taarabin sekoitusta.

Oma tapauksensa on sitten Full Moon Partyt Kendwa Rocksissa Kendwassa. Meininki on rentoa kunnes loppuyöstä paikalliset on niin kännissä, että alkavat käyttäytyä kuin 15-vuotiaat Suomessa. Silloin on järkevintä mennä itse nukkumaan. Viimeisimpänä, mutta ei toki vähäisimpänä, on Cholo’s Nungwissa. Baari on parituspaikka flirttaileville baarimikoille ja muille Nungwi-pojille ja valkoisille turistinaisille. Jos haluat aidon Sansibar beach boyn it is the place to be.