Afrikka ja rahatta elämisen taito sekä muita sattumia

Olen ollut laiska päivittämään blogia, jotenkin täällä asuminen tuntuu niin kotoisalta, että mitään uutta ei oikein tapahdu. Nelipäiväinen musiikkifestivaali Sauti za Busara (Sound of Wisdom) oli ja meni, se toi mukavaa vaihtelua arkeen. Festivaalilla esiintyi erityylisiä artisteja ympäri Afrikkaa, mutta lähinnä kuitenkin Itä-Afrikasta. Tunnelmaltaan siitä tuli mieleen maailma kylässä –tapahtuma Helsingissä. Paikalla oli sekalainen joukkio paikallisia ja festivaalia seuraamaan tulleita turisteja ja muita valkoisia.

Täällä alkaa vähitellen olla low-season turismissa. Tosin viime vuoteen verrattuna kaupungissa on edelleen aika paljon turisteja. Suuntaus alkaa olla se, että todellista low-seasonia ei enää olekaan, vaan turisteja on koko ajan ainakin jonkun verran. Sadekausi ei kyllä ole vielä alkanut, vaan täällä on edelleen ainoastaan kuuma. Monet turismin parissa työskentelevät oppaat, sharing taxi –kuskit, hotellin omistajat ja muut joilla vaan on rahaa suunnittelevat matkoja pois Sansibarilta low-seasonin ajaksi. Jotkut lähtevät, toiset vaan puhuvat.

Vihdoinkin onnistuin saamaan myös jotain eksoottista. Minulla oli pikkuvarpaassa muutamia päiviä hassu kutittava rakkula. Aloin sitten tutkia sitä tarkemmin ja huomasin, että kynnen alta pilkistää pieni mato. Ihmettelin sitä sitten vähän aikaa ja suuntasin lääkärille, joka lähinnä vaan nauroi minulle. Ratkaisu madon pois saamiseksi oli, että se kaivettiin ulos puutikulla, jonka jälkeen sitä esiteltiin minulle ja kauhisteltiin sen kokoa. Koko Afya health centerin väki kokoontui seuraamaan tapahtumaa ja herätin ilmeisen paljon huvitusta. Kuulemma niitä ei townista enää saa, eli sen siitä saa kun kävelee ilman kenkiä shamballa (landella).

Sain madon varmastikin Jambianista (Sansibarin Itä-rannikolla), jossa olin lomailemassa muutamia päiviä. Sinne saavuttuani huomasin, että olin onnistunut kadottamaan lompakkoni. Olin siellä sitten kolme päivää rahattomana, mutta ei se haitannut. Sain ruuat ja juomat ilmaiseksi, mukavaa elämää tämä tällainen aina välillä. Toisaalta, sellaistahan monille elämä täällä on. Ihmiset elävät ilman rahaa ja käyvät syömässä perheen tai ystävien luona.

Minulla on enää kuukausi jäljellä. Pidän kyllä hirmuisesti tästä saaresta, vaikka ihmiset ovatkin hieman kahjoja (eli juuri oikea paikka minulle). Kai se johtuu vaan siitä tunteesta, että mihinkään ei oikeastaan pääse – saaren rajat tulee nopeasti vastaan. Sitä voi kutsua saarimentaliteetiksi, jonka olen huomannut tarttuvan myös minuun. Suomeen palattuani taidan muuttaa Ahvenanmaalle tekemään vertailevaa tutkimusta.